Lainaa netistä

Viime vuosina lainan hakeminen on helpottunut huomattavasti eikä enää tarvitsekaan mennä pankkikonttorille asti, mikäli haluaa hakea lainaa itselleen tai esimerkiksi yritykselleen. Samalla myös lainojen vertailu on helpottunut erilaisten lainavertailusivustojen kautta, joten soittelurumban tai eri pankeissa käymisen voi unohtaa, mikäli vertailua ei halua siten tehdä.

Kun hakee lainaa netistä, saa nauttia lähes samasta tarjonnasta kuin pankkilainojenkin kanssa. Varsinaisia pankkilainoja harvemmin kuitenkin saa netistä hakemalla, mutta eri luottofirmat tarjoavat vastaavia lainoja paljon pienemmällä vaivalla.

Lainanhaku käytännössä

Perinteisesti lainan hakeminen on alkanut soitolla tai muulla yhteydenotolla pankkiin. Pankin kanssa on sovittu lainaneuvotteluiden ajankohta ja ennen neuvotteluita on niihin pitänyt valmistautua etsimällä muun muassa tiedot tuloistaan, edellisistä ja nykyisistä lainoista sekä mahdollisista arvopapereista ja muusta omaisuudesta. Lainaneuvotteluiden yhteydessä tai niiden jälkeen on saanut tiedon lainapäätöksestä ja hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen rahat tililleen.

Tämä sama kaava toistuu ainakin pääpiirteissään edelleen, mikäli hakee pankkilainaa. Toki jotkut lainat ovat helpommin saatavissa myös pankeilta ja esimerkiksi opintolainaa saakin helposti yhden internet-hakemuksen avulla. Sen sijaan suuremmat lainat, kuten asuntolaina, vaativat edelleen käynnin pankkikonttorissa ja lainaneuvottelut, joihin kannattaa valmistautua huolella, mikäli haluaa parhaan mahdollisen lainan.

Kuitenkin jos hakee pienempää lainaa ja varsinkin vakuudetonta sellaista, pääsee huomattavasti pienemmällä vaivalla hakemalla lainaa netistä. Tällöin lainanhaku tapahtuu käytännössä suurimmalla osalla luottofirmoista yksinkertaisella lomakkeella, johon täytetään kysytyt tiedot. Tämä tapahtuu usein muutamassa minuutissa ja netissä haettavien lainojen päätöksetkin hyväksymisestä tai hylkäämisestä tapahtuvat tyypillisesti muutaman minuutin tai tunnin sisällä. Haettaessa lainaa netissä siis itse hakuprosessin lisäksi yleensä myös rahojen saaminen tilille on nopeaa.

Vakuudet lainalle

Kun hakee lainaa netistä, ovat lainasummat yleisesti suhteellisen pieniä. Tämä mahdollistaa sen, että lainaa voidaan myöntää ilman vakuuksia. Lainojen vakuudettomuus taas mahdollistaa hyvin nopean ja joustavan lainanhaun. Netistä voi kuitenkin hakea myös lainoja, jotka vaativat vakuuksia, ja niilläkin lainoilla on joitain hyviä puolia.

Mikäli pystyy antamaan lainalleen vakuuksia, pystyy yleensä myös netistä hakiessa saamaan suurempaa lainaa. Tämä johtuu siitä, että suurempi lainasumma on luonnollisesti lainanmyöntäjälle suurempi riski ja tällöin lainanmyöntäjä haluaa saada joitakin takuita siitä, että tulee saamaan rahansa takaisin.

Suuremman lainasumman lisäksi vakuudet voivat mahdollistaa pienemmät kulut lainalle. Vaikka useilla luottofirmoilla, joiden lainaa voi hakea netistä, onkin kiinteät korkokulut riippumatta lainasta tai sen hakijasta, löytyy myös sellaisia firmoja, jotka tarjoavat yksilölliset ehdot lainoilleen.

Mikäli lainasumma on pieni ja lainan maksuaika lyhyt, voi olla kuitenkin kätevämpää hakea lainaa ilman vakuuksia, vaikka pystyisikin lainalleen vakuuksia antamaan. Tällöin lainanhaku on yksinkertaisempaa ja nopeampaa, eivätkä lainan kulutkaan välttämät ole selkeästi suuremmat kuin sellaisella lainalla, jolle on tarjottu vakuuksia. Paras lainavaihtoehto kuitenkin vaihtelee aina tilanteen mukaan, joten lainanhakijan kannattaa pohtia sitä itselleen parasta vaihtoehtoa.

Edellytykset lainalle

Jotta voisi hakea tai saada lainaa netistä, pitää huomioida myös eri lainojen edellytykset myönteisen lainapäätöksen saamiselle. Yleisin eri lainanmyöntäjille yhteinen edellytys lainan saannille lienee hakijan ikäraja. Usein lainanhakijan tulee olla vähintään 20-vuotias, jotkut yritykset vaativat tätäkin korkeampia ikärajoja. Myös 18-vuotias voi kuitenkin saada lainaa netistä, mutta hänen tulee valita lainansa huomattavasti suppeammasta tarjonnasta.

Lisäksi ehtona myönteiselle lainapäätökselle voi olla Suomen kansalaisuus ja/tai pysyvä osoite Suomessa. Lainanhakijan tulee myös pystyä todistamaan henkilöllisyytensä mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla joidenkin luottofirmojen lainahakemuksen täyttämistä varten. Yleisiin lainan saamisen edellytyksiin kuuluvat myös puhtaat luottotiedot, joissa ei ole maksuhäiriömerkintöjä.

On kuitenkin mahdollista saada lainaa netistä, mikäli kaikki nämä edellytykset eivät täyttyisi. Useiden luottofirmojen ansiosta lainatarjonta on melko suurta ja myös lainansaannin edellytykset vaihtelevat eri yritysten välillä. Usein löytyykin luottofirma, joka tarjoaa lainaa, kunhan lainanhakija on täysi-ikäinen.

Lainan takaisinmaksu

Tapa, jolla laina maksetaan takaisin, vaihtelee sen mukaan, mikä taho on lainan myöntänyt. Kuitenkin suurella osalla luottofirmoista takaisinmaksukäytännöt vastaavat toisiaan. On olemassa myös joitakin yleisiä tapoja, jotka ovat vastaavia lähes kaikkien lainojen kesken riippumatta siitä, puhutaanko asuntolainasta vai pikavipistä. Näihin kuuluvat esimerkiksi kuukausittaiset takaisinmaksuerät.

Useilla luottofirmoilla laina maksetaan takaisin tasaerissä. Tämä tarkoittaa sitä, että koko laina-ajan kuukausittain maksettava erä on yhtä suuri. Tasaerissä maksettava laina on helppo ja varma tapa maksaa lainaa, koska erän suuruus ei tällöin tule yllätyksenä. Lainan tekee ennakoitavaksi myös useissa lainoissa oleva kiinteä korko. Koko maksettava summa on siis selvillä jo heti lainaa hakiessa eikä se voi yleensä muuttua kesken laina-ajan.

Lainan takaisinmaksun joustavuus voi vaihdella eri luottofirmojen kesken. Joillakin lainaa myöntävillä yrityksillä joustavuutta on todella vähän ja lainaa tulee lyhentää joka kuukausi. Osa yrityksistä kuitenkin myöntää niin sanottuja lyhennysvapaita kuukausia, jolloin itse lainaa ei tarvitse lyhentää ollenkaan vaan riittää, että maksaa lainan korot kyseiseltä kuukaudella. Lyhennysvapaat kuukaudet voivat auttaa hyvinkin paljon muuttuvissa taloustilainteissa ja säästää suuremmalta ahdingolta, joten ne kannattaa ottaa huomioon lainoja vertaillessa.

Kommentoi sosiaalisessa mediassa